Vaaran Palkin työmaa

Asennuskolmio / Referenssit / Vaaran Palkin työmaa

Kuvia kohteesta

Kuvaus

Vaaran Palkin halli päätettiin yhtiön hallituksessa rakentaa omajohtoisena urakkana sen jälkeen, kun oli KVR urakkakilpailu käyty. Alkoi suunnittelijoiden valinta, tavarantoimittajien kilpailutus.

Eräänä päivänä soi puhelin ja Matti Myllymäki sieltä soitteli. Esitteli itsensä ja CV:n suullisesti. Laitoin kuvat ja hän laski urakan betonirunkopilareiden, sokkelielementtien ja HI-palkkien asennuksesta. Matti tuli käymään Tervolassa, esittäytymässä. Sitten alkoi armoton vääntö urakasta. Jotta päästiin siihen pisteeseen, Matti oli vakuuttanut osaavansa homman ja että hänestä ei jää rakennuksen aikataulun mukainen edistyminen kiinni. Kun hinta väännettiin kohdalleen, lyötiin kättä päälle sopimuksen syntymisen vahvistamiseksi. Urakkasopimus myös allekirjoitettiin.

Kun työt alkoivat, Matti näytti osaamisensa. Homma eteni rauhallisesti ja määrätietoisesti, mutta tehokkaasti. Matti halusi tarjota myös seinäelementtien asennuksen. Siitä käytiin myös tarjouskilpailu, jonka Matti voitti. Hallilla on ihan hulppeasti kokoa. 246 m pitkä ja 30 m leveä. Hallin pinta-ala on 7640m2 ja tilavuus 64000 m3.

Urakka on valmistunut ja laiteasennukset ovat jo pitkällä. Projekti on edennyt suunnitellun aikataulun mukaan.

Kiitos Matille.
Terveisin Jussi Vaara
Projektipäällikkö / toimitusjohtaja.